Minulla olisi nyt mahdollisuus olla töissä mutta lopetin hommat. Moni olisi varmaankin ollut onnellinen minun asemassani. Minä puolestani päättelin, etten olisi ollut onnellinen, jos olisin jatkanut.
Minusta oltiin kouluttamassa pizzanvääntäjää ja minun piti jo kesällä astua uunin ääreen, mutta työtä tarjottiin lopulta vasta nyt syksyllä. Hetken olin jo innoissani: voisin pikku palkalla rahoittaa vaalikampanjaani tai vaikka ostaa alkuperäiskahvia.
Sitten nousi epäilykset. Kesä olisi vielä toiminut, mutta minun pitäisi aloittaa myös työharjoittelu koulun osalta. Samoin kaamos tulisi, väistämättä. Työharjoittelu olisi jossain leipomossa. Se tietäisi aamuvuoroja. Aikaisemmat kokemukset tästä eivät luvanneet hyvää.
Mahdollinen aikatauluni olisi voinut tulla näyttämään tältä:
- 5:00 herätys, aamiainen ja lähtö töihin
- 6:00 – 14:00 töissä
- 14:00 – 17:00 paluu kotiin, päivällinen ja lähtö töihin
- 17:00 – 22:30 töissä
- 22:30 – 5:00 paluu kotiin, iltapala tms. ja nukkumaan
Otin kynän ja paperin käteen, ja laitoin ylös plussat ja miinukset. Tulos: pieni palkka ei millään riittäisi korvaamaan menetettyä vapaa-aikaa.
Ehdin jo astua duuniin ja pyörittää pizzaa (olla työtä tekevä opiskelija – riistetty prekariaatti), kunnes uhkakuvat tulevasta kalvoivat mieltä niin, että eräänä sunnuntaina töihin matkalla päätin lopettaa. Kieltäytyminen (mikä on minulle aina ollut hankalaa, ja mikä olisi pitänyt tehdä heti alussa, kun oli jo paha ennakkoaavistus) onnistui yllättäen hyvin ja kivuttomasti. Niin urani loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Tiedoksi vain pomolle (joka on mukava sälli ja salaa kuitenkin lukee tätä blogia), että Pizza-Pete on valmis päivystämään jatkossa kunnes elämäntilanne antaa myöten.
Onnekseni sain loistopaikan eräästä lounasruokalasta. Saan olla kyökin puolella kaikessa rauhassa. Paikassa arvostetaan luovuutta, sekä pitkiä keskustelutuokioita kahvitellen. Harjoittelija kun olen, pomon ohjeistus on "lähteä voi heti kun kaikki työt on tehty". Aivan, mitä sitä nyt turhaan yrittää päiviänsä venyttää.
Kommentit