Kuulin juuri entisen työttömän toteamuksen kuinka työttömänä ollessaan hänen aika riensi tavattoman nopeasti; yllättäen olikin vierähtänyt kuukausia. Tuttu juttu – minunkin aika kiitää. Mutta kulkeeko se oikeasti nopeammin työttömänä ollessa?

Tiedättehän, työn tekeminen on karvasta kalkkia; siinä tuijottelee koko ajan kelloa, aika vain matelee, kun työ on tylsää. Todellisuudessahan asiat ovat aivan päinvastoin: joutilaana aika menee oikeaa vauhtia, mutta työtä tehdessä hidastuu!

No, tutkitaanpa vakavasti hetkisen tätä ajan kulumista. Nyt puhutaan tietenkin subjektiivisesta ajasta eli miten ajan kulku koetaan. Eihän aika oikeasti mitenkään muutu (jos sitä ylipäätään nyt edes on olemassa.) Täytyy erottaa kaksi tarkastelutapaa ajan kulumisessa:

     1) aika mikä koetaan nykyhetkessä ja
     2) taannehtiva arvio ajasta.

Nykyhetkessä koettu aika

Joutilaana olohan on varsin kivutonta. Minulla ainakin riittää kaikkea tekemistä ja puuhaa päivät pitkät. Jos joku juttu kyllästyttää, siirryn toiseen. Täten mieleni on koko ajan kyllästetty henkisellä mielihyvällä. Mieliharmi katoaa, eikä ajan kuluminen tunnukaan pahalta.

Voi myös tapahtua niin että ajan taju katoaa kokonaan. Sen lisäksi, että tekee mielipuuhaansa, ei vilkuile koko ajan kelloon, ei välitä siitä ollenkaan, saa ajan tunnun katoamaan. Eli siirtymään ajattomaan olemiseen. Sitten sieltä ikuisuuden puolelta palatessaan ihmettelee: "Joko on mennyt jo kolme tuntia, näin äkkiä".

Tietty joskus työtä tehdessäkin saattaa ajan taju kadota. Tällä asioiden sujumisella ja siihen liittyvällä ajan katoamisella on myös oma nimi, 'flow', eli virtaaminen. Flow mahdollistuu, kun tekee jotain sopivan haasteellista tehtävää hyvin keskittyneesti. [Mutta flow’sta ehkä myöhemmin lisää.]


Taannehtiva arvio ajasta

Joskus tokaistaan, että päivät menevät hitaasti, mutta vuodet nopeasti. Tässä on kyse taannehtivasta arvioista; tarkastellaan aikaa taaksepäin menneisyyteen. Sillä ei ole väliä onko töissä vai ei, jokainen on kokenut tämän saman ilmiön. Väitetään myös että aika nopeutuu mitä vanhemmaksi tulee. [Tätäkin asia sietää tutkia tarkemmin, mutta ehkä myöhemmin.] Kyllähän aika (ja elämä) tuntuu menevän vinhaa ohi kun ottaa ison perspektiivin.

Mieleeni nousee muutamia selvittämättömiä kysymyksiä. Voiko sellainen joutilas elämä tuntua menneen nopeasti, jossa ei ole sisällöltään mitään suuria kohokohtia? Työelämässähän näistä puhutaan; erilaisia projekteja, edistymistä, arvonnousua ja palkankorotuksia (vaikka uskon, että ovat vain satuilua). Mutta jos merkityksellinen elämä tarvitsee erilaisia onnistumisen hetkiä ja mullistavia tapahtumia (häitä ja hautajaisia) niin joutilaallahan on parempi mahdollisuus niitäkin tehdä – on aikaa.

Loppujen lopuksi, kun puhutaan henkilökohtaisesta ajan kokemisesta, tämä kaikki on hyvin mutkikasta: emme pääse toisen pään sisään.