Pimein kausi on ohi ja valonmäärä alkaa nyt pikkuhiljaa lisääntyä. Minulla on aina ollut jonkinlaista kaamosmasennusta loka-marraskuussa. Pienellä pelolla odotin, että musteneeko mieleni tälläkin kertaa. Niin ei onneksi käynyt ja olen siitä hyvin iloinen.

Valonmäärä vaikuttaa paljon mieleni tilaan. Kesällä nukun vähän ja olen pirteän innostunut puuhailemaan kaikkea päivin ja öin. Talvisin taas nukun pitkään ja minua väsyttää koko päivän. Eikä illallakaan jaksa tehdä tai lähteä minnekään, kun ympärillä on vain pimeyttä. Pimeän tultua ei viitsi aloittaa tekemään enää mitään tärkeää. Silloin pysyttelen vain sisätiloissa ja löhöän. Olen jonkinlaisessa lepotilassa. Aika ennen joulua onkin pahinta, koska päivät ovat lyhimmillään, eikä ole paljon luntakaan tuomassa lisävaloa. Taivaskin tuntuu koko ajan olevan paksun pilviverhon peitossa.

Syksyllä mieteinkin paljon kuinka välttää kaamosmasennus. Mielessäni kävi erilaisia vaihtoehtoja. Ehkä ostamalla kirkasvalo (liian kallis minulle). Tai keksimällä kaikkea mukavaa tekemistä, joka muistuttaisi minua kesästä. Tai viettämällä erityisen paljon aikaa ystävien kanssa. Pohdein jopa, että pitäisikö lähteä ulkomaille, johonkin valoisaan ja lämpimään (aivan liian kallista minulle). Myöskään ystävän kanssa ideoitua Enemmän kivaa -yhdistystä ei ehditty perustaa. Mutta eipä sitä lopulta tarvinnutkaan. Nimittäin paras lääke mielenterveyteen oli, että en ollut töissä ja olin vain jouten.

Pahimpien synkkyyksien aikana olen nimittäin aina ollut myös töissä, kuten viime vuonna. Se oli yhtä helvettiä. Herätä nyt vielä kun on yö, olla koko päivä sistiloissa, tehden merkityksetöntä työtä halpamarketin varastolla, ja palata kotiin kun on jo taas pimeää. Pimeää, pimeää vaan. Syksyllä kävikin mielessä, että jos en menisikään töihin ollenkaan talvella. Mikä parasta, toive toteutui enkä saanutkaan töitä. Koko loppuvuoden olin vain, otin rauhallisesti ja mitään masennusta ei tullut. Kyllä, joutilaisuus paransi minut! Luultavasti siksi, että elämäni ei täyttynyt merkityksettömyyden, turhuuden ja typeryyden tunteella mitä tunsin työtä tehdessä. Varastolla työskennellessä olin vain tuotantoketjun loppupäässä oleva huonosti palkattu ihmiskone. Ensin lapset tekevät turhaa krääsää Kiinassa joita sitten minä kuljettelen Suomessa muiden halvalla ostettavaksi. Olisi saanut polttaa koko paikan maan tasalle.

Suosittelen siis joutilaisuutta kaikille lääkkeeksi synkkämielisyyteen. Näin ollen todistin itselleni, että on mahdollista selättää alakulo. Ei tarvitse  alistua ajatukseen, että se olisi jokin kohtalo ja tapahtuisi aina uudestaan. Toiset ajattelevat ajan kulkevan tällä tavoin kehämäisesti, sykleinä, aina samojen asioiden uusiutuvan uudestaan. Näinhän vuodenajat kulkevat. Kesän jälkeen seuraa talvi ja heille aina niin myös masennus eikä sille vain voi mitään (Kuva oikealla).

Toisilla taas on vallitsevana suora eli lineaarinen aikakäsitys. He ajattelevat, että se mikä kerran alkaa, se myös joskus loppuu, eikä enää palaa. Kaikki on siis ainutlaatuisia tapahtumia. Näinhän me kaikki yleensä ajattelemme ajan, historian ja ihmiselämän. Tällä tavoin onkin hyvä myös ajatella eteen tulevia ongelmia. Jokainen ongelma on ainutlaatuinen ja mahdollista voittaa tavalla tai toisella. Niistä on mahdollista selvitä. On ihmisiä joilla mielialat eivät kulje luonnonaikojen mukaan, vaan ihan omien lakien mukaan.

(Kuva mielialojen vaihtelusta lineaarisessa ajassa)

Aika voidaan visualisoida kulkevan myös spiraalinomaisesti (kuva oikealla). Siinä yhdistyy ajatus, että jotkut asiat ja tilanteet toistuvat, mutta aina hieman erilailla. Oivalsin tämän ajatuksen ja sovelsin sitä elämääni. Oikeastaan muuttamalla ajatusmalliani siirtämällä kaamosmasennuksen pois syklisestä ajasta spiraalimaiseen. Tällöin voi ajatella vuodenaikojen toistuvan uudestaan, mutta itsellä on mahdollisuus kehittyä. Näin pääsee eroon uskomuksesta, että masennus olisi alati toistuva kohtalo. Spiraalissa ajassa voi kohdata saman tilanteen aina hieman viisaampana, vahvempana ja kokeneempana. Lopulta oppia selviytymään synkkyydestä (kuva alapuolella). Näin minullekin kävi.

Nyt on alkanut pilviverhokin repeillä ja aurinko luo kaunista oranssia valoaan ympäristöön. Tällä kertaa minä olin voittaja!