Tässä se vihdoin on! Blogini, jota olen kauan synnytellyt ja pähkäillyt julkaistakko tätä ylipäätään. Ajatuksissani on kirjoittaa tänne joutilaasta elämästä ja kaikesta sitä sivuavasta. Oikeastaan hyvästä elämästä ja elämän mielettömyydestä.

Elämäni aikana olen yrittänyt sopeutua nyky-yhteiskuntaan, eli olla ahkera ja tehdä mahdollisimman paljon (ja siinä sivussa suoriutua, päteä ja kilpailla). Mutta se on ottanut luonnolleni, sillä olen auttamattoman laiska. Siitä minulla on ollut huono omatunto. Tunsin, että olen viallinen. Sitten tajusin, että yhteiskunnassahan se vika on. Myönsin, että olen laiska ja huono omatunto helpottui. Pääsin tyhjään perustilaan, josta tarkastella itseäni ja maailmaa.

Nykymaailmassa joutenolo tuntuu olevan suurikin rikos. Joutilaisuutta on kuitenkin pidetty hyveenä eri aikakausina. Nykymaailma näyttää sen sijaan olevan pahasti sairas ja joutilaiden niskaan kaadetaan kuraa. Onneksi kautta historian on ollut kiireettömän elämän puolesta puhujia. Noilta kirjoittajilta minäkin ammennan mielenrauhaa. Tänä kiireellisenä aikana joutilaisuuden sanoma on vastavoimana taas pinnalla. Tämä blogini on myös osanotto tuohon yleiseen keskusteluun.