Palasin juuri Unkarista, jossa olin työharjoittelussa kuukauden. Unkarilaiset rakastavat kahviloita, niitä löytyy joka kadunkulmassa. Samalla kun seurataan kadun vilinää, vaihdetaan kuulumiset tuttavien kanssa.

Itse asiassa Brasilian reissun jälkeen olin hieman pettynyt: minulla oli ollut vääriä toiveita siitä että kuluttaisin luppoaikani kahviloissa, leppoisasti istuskellen, ehkä sikaria poltellen. Toisin kuitenkin kävi -- ehkä jopa paljon paremmin.

Brasilian ylellisyys on ehtymätön trooppisten hedelmien määrä. Plus neljänkymmenen asteen kuumudessa ei todellakaan tehnyt mieli kahvia. Sen sijaan tuli juotua tuoreista hedelmistä puristettuja aivan jumalaisia mehuja. Asuntoni alakerrassa oli kulmakunnan paras mehubaari ja siellä tulikin juotua suco jos toinenkin; aamiaiseksi, iltapalaksi ja aina sillä välillä; kun meni rannalle ja sieltä takaisin tullessa. Neljällä realilla (vähän alle kaksi euroa) sai tuopillisen mehua: mangoa, mansikkaa, kiiviä, mandariinia, passionia, papaijaa yms. yms., sekä kaikkea meille tuntemattomia eksoottisia hedelmiä, kuten terveelliseksi kehuttu açaí, joka soseutettuna on tumman violettia sorbettia – kylmää kuin suoraan kryostaasista otettua – joka jäädyttää varomattoman syöjän pään aivoja myöten.

Yllätyin myös kun Riossa ei ylipäätään poltettukaan tupakkaa paljon – ainakaan julkisesti. Kuvittelin, että tabacariaksia, joista ostaa tupakit, löytyisi joka kadunkulmasta. Ilmeisesti jokin kampanjakin oli pyörähtänyt käyntiin, kun Savuton Rio -kylttejä oli joka ravintolassa.

Brasiliassa vietetyn kahden viikon kahvitauon jälkeen etsiydyin viimein parin muun kofeiininarkomaanin kanssa sumpille. Kotikadun viimeisen päälle tyylitelty italialaishenkinen kahvila oli täynnä, mutta jo kulman takaa löytyi toinen – ehkä jopa parempi – paikka, hieman nuhjuinen ruokala, jonka tiskillä otettiin leivokset kahvin kera. Join paikallista cafezinhoa; pientä vahvaa kahvia, jota turisteja on yllytetty kokeilemaan. Hyvää, vaikkakaan ei tällaiselle espresson juojalle mitenkään erikoinen. Sen kanssa otettu kookosvanukas oli puolestaan taivaallinen.

Kahvilasta poistuttuani askel oli kevyt. Vuosisadan helteet olivat yön aikana väistyneet ja vettäkin oli hieman satanut. Karnevaalit olivat edellisyönä päättyneet eli kaikki tärkeä oli loppunut; ei ollut enää mitään mihin täytyisi mennä tai mistä stressata – siis pelkkää olemista vain. Matkalla kämpille ostin kioskista sanomalehden katsoakseni vielä kuvat eilisen kulkueen parhaimmistosta. Olo oli raukea ja huoleton: juuri sellainen minkä hyvä kahvittelu saa aikaan.

Unkarissa puolestaan kaikki juovat kahvia; vahvaa espressoa, johon sekoitetaan kermaa ja tolkuttomat määrät sokeria. Tosin myös suomalaisille tutumpi pitkä ja laiha kahvi, hosszú kávé, on yleistynyt, vaikkakin sekin oli tummapaahtoa.

Vietin kuukauden Szegedissä, lähellä etelärajaa sijaitsevassa kauniissa kaupungissa, jossa kävin koulua, sekä olin työharjoittelussa leipomossa ja konditoriassa. Unkarin "auringon paisteen kaupungissa" kevät oli jo pitkällä; ruoho viheriöi ja hedelmäpuut kukkivat, ihan t-paita-sää.

Paikalliset leivokset olivat mahtavia; korkeita, monikerroksisia, koristeellisia herkkuja (suomalainen kermakakku jää niiden rinnalla vaatimattomaksi); jäätelö oli kermaista ja sakeaa.

Vapaa-aika ja rahat menivätkin kahviloissa ja drinkkibaareissa. Joka korttelista löytyi kahvila tai pubi helpottamassa ihmisten tarpeita. Hinnat olivat alhaiset (minun kaltaiselle korkean elintasomaan turistille) joten "kalliimmissakin" paikoissa tuli istuttua; kuppi kahvia euron ja alkoholijuomat puolet Suomen hinnoista.

Ihmettelen yhä miten paikalliset raaskivat tuhlata vähäiset rahansa kahviloihin, kun palkkataso oli niin matala. Minun vaatimaton opintotukeni oli enemmän kuin mitä keskivertounkarilaiselle jää käteen kuukaudessa (ja paikalliset opiskelijat saavat opintotukea nolla forinttia). Voitte kiittää/kirota minua; olin siis levittämässä mielikuvaa mittaamattoman vauraasta Pohjolasta, kun illat notkuin baareissa ;)

Ainoastaan hieman jäi harmittamaan, ettei lyhyen Budapest-tripin aikana ehtinyt käydä fiilistelemässä niissä muutamassa kuuluisassa kahvilassa joiden tuoleja maineikkaat taiteilijat olivat kuluttaneet. Toisaalta, BP oli täynnä turisteja ja hinnat sen mukaisia. Café New York sun muut kullatut kahvisalongit jäävät nyt toiseen kertaan.

Ai niin, ja sitten oli vielä ne kylpylät...