Sain juuri kylvettyä maustekasvit kesää varten. Viime vuonna syntyi idea, että kasvattaisin omat yrtit: kaupassa nekin maksavat jo niin paljon. Olen ensimmäistä kertaa asialla, joten saa nähdä kuinka onnistuu (olenko tänäkin vuonna jo liian myöhäisessä?): ylittääkö tuotto kustannukset ja vaivan.

Laitoin tulemaan basilikaa, oreganoa, rosmariiniä ja viherminttua. Kolmea ensimmäistä käytän paljon ruoanlaitossa ja mintusta aion tehdä virkistäviä drinkkejä – mojitoja (loistava kesäjuoma sangrian ja ouzon ohella!). Lisäksi minulla on chilipuska talviunilla viime vuodesta, mutten tiedä herääkö se enää. Ehkä leikkasin sitä viime syksyllä vähän liikaa.

Suurimpana huolen aiheena pidän talomme kissoja. Niillä kun on intohimona kuokkia myös multaa ja popsia viherkasveja. Tosin jo isommat mausteyrtit ne yleensä jättävät rauhaan, varmaankin voimakkaan hajun takia.

Jos ja kun siemenet alkavat itää, ajattelin siirtää ne talon ulkoeteiseen. Sitä ympäröi ikkunat kolmelta ilmansuunnalta, joten kesäisin se on todella kuin kasvihuone.

Lääniä olisi talon ympärillä, joten on sitä harkittu jotain pientä ryytimaata joskus laittaa. Tuskin mitään isompaa, kuten perunoita, jaksaisin kuitenkaan istuttaa, mutta ehkä jotain salaattia.

Ei muuta kuin peukut pystyyn ja odottamaan.