Joulukuun alussa oli syntymäpäiväni. Ilokseni sain lahjaksi erityisesti arvostamiani asioita, kuten aineettomia lahjoja (lipun Rajattoman konserttiin) ja ruokalahjoja (paljon herkullista syötävää ja juotavaa). Hyvää tämänkaltaisissa lahjoissa on se, etteivät ne jää pölyttymään käyttämättöminä nurkkiin.

Minun on vaikea keksiä enää tavaralahjoja joita itselleni tahtoisin. Periaatteessa minulla on jo kaikkea. Enemmän, tai isomman ja kalliimman, toivominen tuntuu kohtuuttomalta. Toki voin oikein keksimällä keksiä asioita ("no, uudet stereokuulokkeet voisi olla kivat..."), mutta jos jotain materiaa tarvitsen, niin yleensä hankin sen itse, koska se on kuitenkin jotain spesiaalia (esim. tietokoneeseen uusi tuuletin).

Ruoka on mielestäni hyvä idea vaikka joululahjaksikin. Hakee sen sitten kaupasta tai – jos haluaa panostaa vielä enemmän – tekee itse. Halutessaan siihen saa upotettua, vaikka kuinka paljon aikaa ja vaivaa (siis rakkautta?), kun esimerkiksi leipoo itse, tai valmistaa säilykkeitä, tai viiniä, tai mitä ikinä.

Itse toivon joululahjaksi, niin kuin varmaan moni muukin, vetäytymistä kotikoloon tekemään ei-mitään, kiireetöntä tunnelmointia, sekä yhdessäoloa perheen ja tuttavien kanssa. Ja tietenkin maittavaa ja tuhtia jouluateriaa.