Jälleen aterioimassa luokkalaisten kanssa puheet siirtyivät sellaiselle alueelle, että joku huudahti: "mä syön justiinsa". Pienestä pitäen meitähän on opetettu välttämään tiettyjä aiheita ruokapöydässä, mutta silti... Mikä siinä on, että ne nousevat aina esiin?

Noihin puheisiin liittyy yleensä ruumiintoiminnot ja -eritteet (tällä kertaa mm. keuhkopussin kirurginen operaatio sekä likaiset alushousut). Mutta täytyy sanoa, että ne jutut ovat aina kaikkein hauskimpia ja kiinnostavia, joten ne haluaa kuulla. Ja vaikka ne ovatkin ällöttäviä, liittyy inhonväristykseen aina pieni mielihyvän tunnekin.

Esitän teorian, että syöminen itse aktivoi näitä ajatuksia tulemaan esiin. Päivän mittaan olemme monesti hyvinkin erillään kehomme tuntemuksista – vain järkiolentoina. Syödessämme ruumiimme aktivoituu ja tulemme tietoisiksi siitä; tajunta alkaa työskennellä kehoon liittyvien ajatusten ja tuntojen parissa; mieleen alkaa tulla kehollisuuteen liittyviä muistoja.

Teoria vaatii kyllä varmennuksen. Onhan mahdollista, että puhumme päivät pitkät härskejä ja yököttäviä juttuja, mutta muistamme vasta ruokapöydässä pitää pienempää ääntä. Lisäksi leipomossa tulee vähän väliä maisteltua ruokia ja leivonnaisia, joten luulisi sen vilkastuttavan vatsan toimintaa. Toisaalta, annokset voivat olla niin pieniä ja kiireessä hotkaistuja, ettei niitä lasketa.

Aiokin nyt tulevan viikon aikana laittaa muistiin päivän keskustelun aiheet ja testauttaa teoriaani.

Ai niin – olen huomannut, että loppuviimetteeksi aika harva sen ruokahalun lopulta menettää.