Aikani on taas rahaa – tai ainakin jotain muuta arvokasta pääomaa. Työttömänä ollessani aika oli jo menettänyt likipitäen merkityksensä. Nyt koulun alettua vapaa-ajan määrä päivästä on vähentynyt dramaattisesti ja puntaroin tarkkaan kuinka sen käytän.

Joutenollessani saatoin käyttää aikani miten lystäsin. Kaikenlaisia juttuja joita halusi tehdä oli suunnaton määrä: lukemista, kuntoilua, teatterin harrastamista, kirjoittamista, kissojen ulkoiluttamista, pelaamista, kavereiden tapaamista, illanviettoa yms. Järkytyksekseni olen saanut huomata, etten pystykään tekemään enää kaikkea mitä mieleen putkahtaa.

Hyvänen aika! – koulu (tai työ) vie ihmisen elämästä yksikolmasosan. Arkipäivän viimeiset pari-kolme tuntia ovat muuttuneet arvokkaaksi. Alkaa priorisointi: katsonko leffan vai nostanko puntteja (ja kumpi vaihtoehto edistää paremmin kulloistakin tavoitetta).

Aikaisemminkin on iskenyt sama ahdistus, kun olen ollut töissä (siitä on kauan). Silloinkin painiskelin ajatusten kanssa, että mitä tulisi tehdä. Oli lukemattomasti asioita joita halusi tehdä ja kokeilla ja joihin tahtoi panostaa. Aika ei riittänyt kaikkeen. Koin huonoa omaatuntoa siitä etten ole tarpeeksi aikaansaava. Tarkkailinkin sitten hieman muiden työkavereiden elämää. Se vaikutti kutakuinkin tältä: töitä --> illalla puudutetaan ajatukset TV:llä --> lisää töitä --> viikonloppuna nollataan aivot viinalla. Siinä välissä joku päivä on ehkä futistreenit. Huono omatunto alkoikin helpottua: olin sittenkin aika toimelias. Keskityn vain moneen asiaan kerralla ja pieninä palasina (esimerkiksi yritän kirjoittaa joka päivä vähän tekstiä – edes vartin verran).

Paradoksaalisesti, kun aika muuttuu rajalliseksi, alkaakin yllättäen touhuamaan enemmän. Työttömänä aikaa oli rajattomasti – olinkin lipeämässä kohti ajattomuutta – joten mitään ei tarvinnut pakosti tehdä: sen saattoi jättää myöhempäänkin! Nyt kun aikaa on rajallisesti yritän tehdä enemmän (ja nopeammin ja päämäärätietoisesti) kaikkea. Hmmm... eikö siinä ole vaarana, että stressaa itsensä täysin tai katkaisee kiireessä jalkansa. Ehken saa koskaan mielenrauhaa, jos minulla on näin paljon mielihaluja. Ehkä se duunareiden 'työ, teevee ja viina' olisi leppoisampi vaihtoehto!