Luin lehdestä, että moni ulkomaalainen ammattikorkeakouluopiskelija elää todellisessa köyhyydessä Suomessa. He kun eivät saa mitään tukia joutuen opiskelemaan säästämillään rahoilla. Kevät on kuulemma pahaa aikaa. Vuokran maksun jälkeen ei tahdo rahaa riittää ruokaan. Osa ei enää jaksa käydä koulussa, koska on niin nälissään. Töitäkään ei tahdo enää löytyä. Samaisessa lehdessä luki, että paikallinen ammattikorkeakoulu tulee nyt puuttumaan tähän epäkohtaan ja auttamaan opiskelijoita. Toivottavasti ei nyt sentään neuvomalla hakemaan vatsantäytettä markettien roskiksisla.

Eilen illalla käydessäni dyykkaamassa jäteastioilla (en ole tainnut vielä kertoakaan harrastuksestani) vastassani oli yllättäen kiinalaisia nuoria. Kertoivat olevansa köyhiä opiskelijoita. Heille näytti kelpaavan vähän rikkinäisemmätkin elintarvikepakkaukset ja tavarat, joita itse ylenkatsoin. Mitähän he mahtavat kertoa palatessaan takaisin kotimaahansa. Ylistyspuheitako suomalaisesta hyvinvointivaltiosta.

Muistan eräänkin kerran opiskelija-aikanani, kun itkuinen epätoivon hetki iski kesken kauppareissun: minulla ei ollut rahaa ostaa tarpeeksi ruokaa. Dyykkaamisen aloitin pari vuotta sitten kaverini opastuksella, kun oli rahallisesti tiukkaa, ruokaa oli vähänlaisesti ja sekin aina sitä samaa puuroa. Mikä ihana rauha tulikaan minuun. Hylättyä sapuskaa oli ilmaiseksi yllin kyllin. Sain uudenlaisen perusturvallisuuden tunteen; vaikka joskus minulla menisikin taloudellisesti huonosti ei koskaan tule kuitenkaan nälkä.

Nyt tuntuu, että kilpailu roskiksilla kovenee. Ruokakauppojen jäteastiat ovat vähentyneet, mutta koko ajan tulee lisää dyykkareita. Meidän alueemme roskispenkojien täytyisikin perustaa solidaarisuuden verkosto; tehostaaksemme keräämistä, ottaakseen talteen kaiken saatavan ja jakaakseen ylimääräisen sitä tarvitseville. Häpeällistä heittää niin paljon hyvää tavaraa pois. Mitä energian, työn ja luonnonvarojen tuhlausta!
Niin, mitä teet, jos ei ole töitä, on nälkä eikä ole rahaa?