Tulevan sunnuntai-illan tulen viettämään television ääressä, sillä Madventuresin uusin kausi alkaa silloin. Tulen uppoutumaan haaveisiin: "kunpa minäkin voisin…"  Olen nimittäin sairastunut vakavasti – minulla on matkustustauti. Se on pahanlaatuinen sairaus, mikä ei niinkään tartu fyysisestä kosketuksesta vaan mielestä toiseen. Se on ajatusloinen.

Matkustamisesta näyttää tulleen elämän tarkoitus nykyään. Se villitsee mieliämme. Mutta todellisuudessa se aiheuttaa enemmänkin vain tyytymättömyyttä, koska emme kuitenkaan pääse matkaan. Oikea viha-rakkaus-vitsaus!

Kymmenen vuotta sitten en vielä ollut sairastunut tähän pirulliseen meemiin. Mielenkiinnolla tietenkin kuuntelin tarinoita eksoottisista maista, mutta se oli normaalia uteliaisuutta. Nyt tilanne on toinen. Sairaus saa uskomaan että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, että nykyinen olotila on aina huono. Matkustustauti aiheuttaa valtavaa levottomuutta. Ihmiset puhuvat matkustamisesta kaiken aikaa; haaveilevat, suunnittelevat, kadehtivat, muistelevat, unelmoivat, kärvistelevät. Mutta enimmäkseen kuitenkin vain puhuvat, sillä totuushan on että suurimman osan ajasta ihmiset ovat kotona tai töissä.

Erityisesti meidän nuorten aivot ovat alttiita tälle pakkomiellettä aiheuttavalle viirukselle. Ironista on, että vaikka nykyaikana haluamme korostaa yksilöllisyyttä, on se loppujen lopuksi silmänlumetta. Tarpeeksi pitkällä perspektiivillä katsottuna olemme loppujen lopuksi kaikki samanlaisia – aikamme lapsia. Matkustamisella haluamme rakentaa elinvoimaa uhkuvaa identiteettiämme. Vain mieleltään paatuneet joutuvat kiipeämään Intian vuorille, järkyttääkseen itsensä nähdäkseen maailman ja elämänsä tervein silmin, sanoi Claes Hylinger. Ja niihin joihin ei ole iskenyt matkustustauti on sen sijaan tullut sisustus- tai luxuskokkailuvimma.

Kauan, kauan sitten matkustaminen oli harvojen vaarallista touhua, jota ei huvikseen tehty. Matkustushalu kasvoi ja englantilaiset valmistuneet yliopisto-opiskelijat lähtivät kiertämään Euroopan kulttuurinähtävyyksiä, ns. Grand Tourille 1600–1800-luvuilla. Sama levottomuus valtasi muita 1700-luvulta eteenpäin. Teollistuvassa lännessä syntyi keskiluokka; varallisuus kasvoi, vapaa-aika lisääntyi ja kun liikennevälineetkin kehittyivät, ihmiset alkoivat haluta pois. Toisen maailmansodan jälkeen turismi on kasvanut jättimäisiin määriin, kiitos Boeing-suihkukoneen. 1950 matkailuliikenteessä kulki arviolta 25 miljoona ihmistä, kun taas vuonna 2000 jo 700 miljoona!

Matkustaminen -- siinäpä paiskia töitä urakalla ja sitten lähteä kuukaudeksi lomalle/pakoon ja sitten muistella/kaivata sitä kun vuoden taas raataa. Tahdomme elämyksiä, mahdollisimman paljon ennen kuolemaa, ja rahalla niitä saa. Ne, jotka eivät pääse tai pysty matkaan vaikka tahtoisivat, voivat katsoa matkailuohjelmia (tai sisustus- tai kokki-), mitkä eivät ainakaan helpota ahdistusta. Onnellisia ne joita matkustustauti ei vaivaa – sellaisiakin on! He eivät riuduta itseään eivätkä tärvele liikaa tätä palloa.

Mutta miten minä olen joutunut tähän tilaan? Miten minut onkaan näin tehokkaasti aivopesty. Miten saavuttaisin mielenrauha?Jos en pääse matkaan, niin miten tästä aivorutosta pääsee eroon?