Muistatko aikaa ennen kännykkää? Ollessani lukiossa alkoi ihmisille tulla kännyköitä ja minäkin sain sellaisen. Nyt kun muistelen aikaa ennen kännyköitä se tuntuu kultaiselta. Tosin, olin silloin vielä lapsi ja lapsuuteni oli muutenkin huoleton. Mutta miten ennen penskana pidettiin yhteyttä muihin? Toisinaan saatettiin soittaa lankapuhelimesta, mutta yleensä vain mentiin kaverille käymään ja katsomaan oliko se paikalla. Jos ei ollut, niin jatkettiin matkaa seuraavan luokse (josta se ensimmäinen kaveri saattoi myös löytyä). Ja ennen muinoin aikuisetkin saattoivat piipahtaa kyläilemässä varoittamatta. Nykyään, kun itse on aikuinen ei tule harjoitettua tällaista extempore-kyläilyä. Sääli. Kaikki aika tuntuu olevan aikuisten maailmassa niin aikataulutettua, ettei siihen mahdu satunnaisuutta (ja pelätään loukkaamasta toisen kallis arvoista aikaa tekemällä jotain arvaamatonta). Nyt kun kännykkä on olemassa voi helposti varmentaa asian, että on sopiva aika pistäytyä käymään. Kännykällä voimme paremmin joustaa ajan hallinnassa ja sovittaa omia asioita muiden rytmiin.

Kännykkä (ja muu nopea informaation välitys) on tuonut tullessaan niin hyvää kuin pahaakin. Asiat saadaan hoidettua nopeammin, mutta sitä mukaa kärsivällisyytemme odottaa on kadonnut. On myös syntynyt velvollisuus olla aina tavoitettavissa, ja siinä sivussa oma yksityisyytemme kaventuu.

Minä olen toisinaan todella kyllästynyt kännykkään, tuohon mukana kannettavaan pikkupaholaiseen, että olen alkanut vierottautumaan siitä pois. Jo sananakin ”kännykkä” on todella ruma. Minua alkoi ärsyttää se puhelimen pirinä, joka häiritsi minun rauhaani. Ja vielä kun kaikenmaailman puhelinmyyjät ja muut ärsyttävät ihmiset soittivat ja vaativat aina jotakin (ja kun en kehtaa aina lyödä luuriakaan korvaan). Siispä, aluksi laitoin kännykkäni äänettömälle, ja sitä se on ollut nyt jo yli vuoden. Sen sijaan olen pitänyt värinähälytystä päällä. Mutta sekin pörinä on ärsyttävä. Joten nykyään olen välillä alkanut pitämään puhelinta kokonaan mykkänä, eritoten silloin, kun haluan ettei minua häiritä.

Pakonomainen kännykän räplääminen ja tarkistaminen on myös ärsyttävää, ja syyllistyn itsekin siihen, aina silloin kun on tylsä hetki (lieneekö merkki sisäisen tyhjyyden pelosta). Sen vuoksi pidän nykyään puhelintani poissa taskusta. Pidän sitä joko toisessa huoneessa tai hyllyn laatikossa, mikä myös estää ikävät häiritsevät puhelimen pörinät. Vanhat ihmiset kuulemma eivät niin piittaa kännyköistä. He pitävät sitä suljettuna ja avaavat sen vain jos haluavat soittaa. Tai ottavat sen mukaan, jos lähtevät matkaan ja heidän täytyy tilata taksi kotiin. Minä olen alkanut kokeilemaan tällaista täysin vierottautumista jättämällä puhelimen kotiin, kun lähden johonkin. Pihatyöt sujuvat rattoisasti, kun ei ole puhelinta (tai sen kelloa), jota koko ajan tarkkailla. Pidemmätkin etäisyydet puhelimesta ovat onnistuneet, ja alun ahdistus onkin vaihtunut miellyttävään vapauden tunteeseen. Nykyinen trendi näyttää kuitenkin olevan se, että teknologiset laitteet pienenevät ja yhdistyvät. Siten ajan myötä jokaisessa ihmisessä on lopulta ”kiinni” henkilökohtainen tietokone. Minullakin on puhelimessa muistio ja kello yms. joita käytän.

Olen tietenkin joutunut vastailemaan joidenkin ihmisten – jopa närkästyneisiin – kysymyksiin, miksi en ole tavoitettavissa. ”Etkö vastaa puhelimeen?”. Miksi minun pitäisi vastata? Miksi ylipäätään minulla pitäisi olla puhelin? Toisille se on vaikea uskoa. Katsovat minua kuin mitäkin kummajaista ja petturia. Eihän siitä ole kuin kymmenen vuotta kun nämä matkapuhelimet tulivat. Neuvonkin ihmisiä lähettämään minulle tekstiviestin, jos on jotain asiaa johon tahtoo että minä reagoin. Ei nimittäin ole mitään takuita, että minä myöskään soittelisin sillä puhelimellani. Kasvottomuus on jotenkin nihkeää. Varsinkin toimittaessa jotain ikäviä asioita.

Joku aika sitten löysin puhelinmyynninrajoituspalvelun, mikä estää ikävät puhelinmyyjät yms. Ja nyt ne terrorisoinnit ovat kokonaan loppuneet. Itseasiassa se on parantanut hieman suhdettani puhelimeen. Nyt jos joku tuntematon soittaa minulle tiedän ettei sieltä ainakaan ole saastetta tulossa. Suosittelen lämpimästi tuota palvelua kaikille.


Tässä vielä hieman vinkkejä elämän leppoistamiseksi:

• Kytke pois päältä soittoääni, värinä hälytys ja huomiovalot. Kaikki tai jokin näistä.

• Laita kännykkä pois näkökentästä. Minua ainakin ärsyttää koko kapineen näkeminen.

• Tee kännykästäsi kuvitteellinen lankapuhelin. Aseta se pöydälle tms. josta voit sitä ainostaan käyttää. Kokeile päivän ”lankapuhelinta”, joka voi ottaa vastaan puheluita, mutta josta ei voi soittaa.

• Jätä puhelin kotiin, kun lähdet pois. Havannoi kuinka kauan voit olla ilman kännykkää ja kuinka kaukana erossa siitä.

• Vietä päivä ilman kännykkää. Laita se äänettömäksi ja piiloon (tai sammuta kokonaan). Tai voit viettää aluksi puolipäivää ilman, jos koko päivä on hankalaa.

• Hylkää puhelin kokonaan. Tai kokeile miten pitkään voit olla ilman sitä. Miten elämäsi toimii, millaista on elää nykymaailmassa ilman puhelinta.

• Puhelintarjonnan rajoituspalvelu: 0600 13404. Ma-pe klo 8.30-18. Puhelun hinta 0,39 €/min +pvm. Hoituu 30 sekunnissa ja toimii!