Rakas isä,

Päätin kirjoittaa ajatuksistani. Kun viimeksi automatkalla tuli juttua miten erilainen nykyinen sukupolvi on, koskien siis työn tekemistä. Ei kerennyt siitä sen pitempään puhua, kun piti jo hypätä kyydistä pois ja mennä kotiin. Mutta kysymys jäi muhimaan mieleen ja jälkikäteen tuli ajatuksia, joita yritän tässä kiteyttää.

Se alkoi siitä kun sanoit että veljeni vaihtoi työpaikkaa toiselle paikkakunnalle, kun edellinen mesta oli niin kuollut, ja uudessa on parempia bileitä. Sitä vähän hämmästelit, että kun juhliminen on nykyään niin tärkeää, että sinun aikanasi työt ”vain tehtiin”.

Sinun ja minun sukupolvien välillä on varmaan moniakin eroja, mutta yksi on tuossa työssä. Maailma muuttuu nopeasti ja kaikki käy epävarmemmaksi. Mun sukupolvi ei voi enää luottaa, että olisi pysyviä työpaikkoja. Tilanteet vaihtuu nopeasti. Kun ympäristö ei ole enää pysyvä niin mikä sitten on ?

Kunkin minuus on ainut pysyvä. Tai pysyvin (muuttuu ja lakkaahan sekin). Siksi me halutaan keskittyä tekemisissämme omaan itseemme. Haluamme panostaa itseemme, niin henkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti ja spirituaalisesti.

Kukin tekee sen eri tavalla. Joku panostaa harrastukseen, tai oppimiseen, ammattiosaamiseen, tai avartaviin kokemuksiin jne. Mutta tietenkin myös nauttimiseen, koska nautinto on osa kehoa, osa minuutta. Ja keho on totta. Me halutaan elämässä, että ollaan hyviä duunissa, mutta myös että työn lisäksi on hyviä juhlia. Mitä siihen ikinä liittyykään: hyviä ystäviä, uusi tuttavuuksia... pelejä, leikkejä, keskusteluja... soittoa, tanssia, laulua... päihteitä, seksiä, seikkailuja... vauhtia ja vaarallisiä tilanteita. Mitä kellekin. Varmasti käy joillekin myös niin että nautinnosta tulee ainut elämän alue, jota ”kehitetään”. Varsinkin kun elämä on epävarma kaaos.

Mutta paljon on ihmisiä, niin kuin minä, jotka haluavat alati kehittyä. Ja sekin tuntuu välillä raskaalta, kun haluaa olla hyvä, arvostelee itseään ankarasti, eikä anna armoa itselleen. Osa nuorista haluaa uudistaa työelämää ja olla siinä hyviä, ja sitten jotkut vanhat jäärät torppaa asian. Sitten ei enää halutakaan tehdä töitä (niin, työnantajat ei välitä meistä, niin miks me välitettäis työnantajista!). Miksi keskityttäis vaan työhön, kun ei sekään tuo varmaa onnellisuutta.

No joo, en nyt halua masistella. Työelämän murros on käynnissä ja uskon parempaan maailmaan. Siellä tehdään töitä, mutta sillä on paljon enemmän merkityksiä. Siltä halutaan enemmän. Sille halutaan antaa enemmän. Sen avulla halutaan antaa muillekin enemmän.

Terveisin,
poikasi