"Hälyttäviä puheita kantautuu köyhien parista. Kansa näkee nälkää, mutta mitä tekevät kauppiaat -- rahtaavat syötäväksi kelpaavaa ruokaa tunkiolle! Porvarit vartioivat mustasukkaisesti jopa roskiaan. Koko maassa nuo aikaisemmat runsaudensarvet ovat nyt suljettu häkkien ja lukkojen taakse. Kauppiaat ovat saaneet avuksi jopa vartijat ja valtion poliisivoimat, jotka nyt kylmäsydämisesti häätävät nälkäiset matkoihinsa ja uhkailevat varkaussyytöksillä. Riistäjät hykertelevät kahvihuoneissaan, kun saavat varattomat polvilleen."

Pientä retroilua, mutta eipä mitään – huomasin nimittäin äsken järkytyksekseni kuinka ennen niin anteliaan roskapisteen oveen oli asennettu lukko. Eikä se ole yksittäistapaus. Viimeisen puolen vuoden aikana on kaikkialla kaupungissa rajoitettu dyykkausta: laitettu häkkejä, aitoja, lukkoja, puristimia... Lisäksi vartijat (nuo testosteronipäissään olevat nuoret klopit, jotka haluavat vain päteä) pyörivät entistä hanakammin häätämässä ihmisiä uhkailemalla poliisilla (mutta olkaa huoleti, eivät ne tee sitä kuitenkaan).

Kun pari-kolme vuotta sitten aloitin harrastukseni oli paikkoja runsaasti. Näin äkkilaskemalta tulee mieleen kahdeksan markettia ja muutamia huonekaluliikkeitä. Nyt varteenotettavia ruokapaikkoja on kaksi! Muistelemme dyykkifrendien kanssa vanhoja hyviä aikoja, jolloin roskalaatikoista sai kaiken elämälle välttämättömän ja vieläpä luxusta päälle.

Toisaalta, kun viimeisenkin kaupan roskis saadaan lukkojen taakse niin alituinen kissa-hiirileikki loppuu. Kauppiaiden ongelma saadaan pois silmistä. Sen sijaan ongelma jää jäljelle – nälkäiset vatsat. Kai luitte uutiset, että seurakuntien ruokajonot ovat vain kasvaneet entisestään.

Itsekkäästi toivon, että ehkäpä nyt uusia dyykkareita ei enää tule ja minä saan kaiken sapuskan niistä kahdesta roskiksesta! (Just hain monta pussia Nacho Cheesebalsseja.)

Joskus sattuu jotain mikä piristää mieltä. Erään kerrostalon roskalavalta löytyi – johtuen asukkaan häädöstä tai kuolemasta, ken tietää – pientä kodinelektroniikkaa, työkaluja ja sitten yllättäen ilmakiväärikin! (mitkä kaapattiin mukaan.) Tuollaiset tapaukset saavat tuntemaan itsensä kunnon ekoilijaksi haaskalinnun sijasta.

Mutta eipä tässä huolta! Kuten meille on kerrottu, niin myös minuakin odottaa loistava tulevaisuus, jos vain jaksan uskoa itseeni ja tehdä töitä töitä töitä: miljoonathan ovat käytännössä jo taskussani. En haluaisi kuulostaa holhoavalta, mutta mietityttää millainen tulevaisuus tulee olemaan niillä vanhuksilla, jotka päivittäin kävivät hakemassa ruokansa roskiksesta. Tai sillä burmalaisella, joka ei osannut englantia saati suomea, ja jolle kelpasi vähän nahistuneempikin peruna. Tai ne ulkomaalaiset vaihto-oppilaat, joilla ei ole sosiaaliturvaa, joille Suomen kalleus tuli yllätyksenä. Tai se perhe, jolla oli lapsikin mukana dyykkaamassa, jotta tavarat saisi haettua ketterämmin kuin mitä vanha isäukko.

Täytyypä vielä sanoa, että näinhän tämä taloudenjärjestys on suunniteltu: toisen nälkä on toisen voitto. Satunnainen ruoan antaminen hyväntekeväisyyteen on vain omantunnon puhdistamista. Kauppiaiden tarkoitus on tehdä voittoa. Tiedemiehet puhuvat geneettisesti muokatuista, supersatoisista ruokakasveista, jotka tulevat poistamaan nälänhädän. Eivät usko tuohon edes itsekään! Kuvittelevatko ne, että se ylimääräinen ruoka muka annetaan pois ilmaiseksi.

Katso myös: Roskavarkaat ja Turun dyykkisota