Minun rakas ajanviettotapani on päämäärätön harhailu. Se on helppoa ja nautinnollista.

Lähde liikkeelle, kävelemään, intuitiosi mukaan.

Käänny vasemmalle, käänny oikealle, jatka eteenpäin, palaa takaisin, miten itsestäsi tuntuu. Seuraa impulssejasi. Havannoi mielikuviasi samalla.

Kävele, juokse tai vaikka ryömi, miltä sitten tuntuukin. Kävele tiellä, nurmikolla, metsässä, kaidetta pitkin. Seuraa merkkejä, jos ne alkavat johdattaa; seuraa minne tie kuljettaa, mistä puro alkaa, minne sähkölinjat vievät, minne eläinten jäljet.

Huomasitko mitään erityistä liikkumisessasi?

Tuntemattomassa kaupungissa huomaan kulkevani yleensä kohti korkeampaa – korkeinta – paikkaa, sekä suuntaan kohti vihreyttä – ilmeisesti alitajuisesti päästäkseni hetkeksi eroon ankeuttavasta määrästä kiveä.

Tai sitten kuljen kohti valoa, kohti valoisempaa paikkaa. Yleensä ne ovat tosin vilkkuvia valomainoksia.

Uskaltaisin väittää, että nämä ovat ihmisen universaaleja ominaisuuksia.

Huomioit varmaan miten kaupunki on rakennettu. Tähän on tehty portaat, mutta tarviiko niistä kävellä. Tuossa sen sijaan on aita: miksen kiipeäisi sen yli. Olemme ehdollistuneet siihen miten liikumme. Ei kukaan käske – ainakaan nyt aikuisena – miten meidän tulee kulkea. (Kuten dyykatessa: ei kukaan ole kieltänyt olemasta roskalaatikolla).

En tietty mene kenenkään koteihin: joku taju se minullakin on. Mutta julkiset paikat ovat asia erikseen. Lopullisesti pysähdyn 'pääsy kielletty' tai 'vain henkilökunnalle' kylttiin. Mutta joskus saatan vähän venyttää rajoja; ”täällä työmaalla kun ei ole ketään nyt paikalla”.

Sama juttu pihamaallanikin. Keskellä sitä oli pieni aitaus, ilmeisesti edellisen asukkaan koiralle, jonka revein heti alas, kun muutin taloon. Sen näkeminenkin ahdisti (tarpeellinen varmasti koiran suhteen, ei minun). Parempi olisi vaikka opastaminen (”Kävele näitä astinkiviä pitkin”) tai viekottelu (”Tule katsomaan näitä kukkia”).

Ja metsä: sinä vasta kaoottisuuden kehto!

Maleksiminen sinne-tänne, se vasta on joutilaisuutta. Ja monesti löytää uusia asioita joita ei ole ennen tullut huomanneeksi.