Luonto-Äiti päätti lahjoittaa minulle sikainfluenssan – kiitti vaan! Virukset ovat kummallista porukkaa. Olisi puolestani saanut sekin ekologinen lokero jäädä täyttymättä.

Viikon sairastamisen ja unettomien, kuumehoureisten öiden jälkeen voimat alkavat palata ja pystyn taas nukkumaan katkeamattomasti. Vielä tosin yskityttää perhanasti ja henkitorvi rohisee.

Terveyttähän arvostaa aina vasta sitten kun on sen menettänyt. Sairaana sitten voivottelee, että olisi pitänyt tehdä jotain ennakkoon. Sen vuoksi aloitin vuosi sitten määrätietoisemman kuntoilun. Olinkin jo löhöämisellä päässyt hyvään rappeutumisen alkuun (varsinkin selkäni vihoitteli paljon).

Olen saanut kuulla omaavani surkean peruskunnon, kun kaikki pöpöt tarttuvat aina minuun. Päätinkin ottaa selvää mitä on tämä mystinen ”kunto”, jota piti alkaa kohottaa. Ylimalkaisesti kunto on kestävyyttä vastustaa elimistön väsymistä ja liikkua yhtäjaksoisesti pitkän aikaa. Tarkemmin, kunto on sydänlihaksen kyky pumpata happea. Flunssan torjunnassa sillä ei ole juurikaan tekemistä (paitsi hyväkuntoisena jaksaa paremmin infektion aiheuttaman ylimääräisen rasituksen). Tietty myös lihaksetkin voivat olla hyvässä kunnossa tuon aerobisen kunnon lisäksi.

Mikrobit torjutaan sen sijaan immuniteetilla – kehon solutason toiminnalla. Laajemmalti vastustuskykyyn kuuluu muutkin ihmiskehon suojamuurien (iho, limakalvot, suolisto) toiminta. Osaa voidaan parantaa (oikealla ravinnolla ja hygienialla) ja osaa ei.

Joillakin ihmisillä tuntuu olevan syntymälahjana saatu (tai lapsuudessa hankittu) parempi immuniteetti. Minä sairastun pari kertaa vuodessa flunssaan, vaikka teen kaiken voitavani. Toiset taas eivät sairastu juuri koskaan, vaikka elävät mielestäni hyvinkin epäterveellisesti.