Olimme juuri ostaneet kaverien kanssa pallojäätelöt ja etsimme paikkaa missä istuskella.
"Mennään tuonne puistoon", ehdotti yksi. Olin ehdottomassa samaa - - paikallista Länsipuistoa eli 'Länkkäriä'.
"Täähän on oikein mukava puisto”, sanoi ulkopaikkakuntalainen ystäväni.
"Onhan tää", sanoin "Vaikka onhan tää enemmänkin sellanen... puistikko". Ehkä kuitenkin paras mitä täältä kaupungista löytyy.

Suomessa ei ole hyviä puistoja. Suomalainen puistoarkkitehtuuri on enemmänkin tyyliä ”jalkapallokenttä jossa on muutama puu keskellä”. Tätä nurmikkoa sitten halkoo hiekkatiet, jotta ihmiset voisivat mahdollisimman nopeasti kulkea alueen läpi. Jotta puistoa voisi ylistää löytyy sieltä sitten kukkaistutus ja patsas.

Sellaisia me kutsumme puistoiksi: parin tien väliin jätetty nurmikkopläntti jossa on muutama kukkapenkki. Tällaisia "keskuspuistoja" on liikaakin.

Länkkärissä ympäröivän liikenteen melukin on häiritsevä.
"Jos mä saisin päättää laittaisin tään ympärille muurin", sanoin kavereilleni. "Niin ku oli puistoissa Kiinassa."
Siellä joskus käydessäni huomasin, että kaikki puistot oli ympäröity muurein. Ne vasta olivat varsinaisia rauhallisuuden tyyssijoja. Ihmiset menevät niihin kuljeskelemaan ja oleilemaan, istuskelemaan ja juomaan teetä, soittamaan musiikkia ja tanssimaan valssia, harrastamaan taijia ja kungfua, seurustelemaan, lukemaan, leikkimään lasten kanssa, voimistelemaan, katsomaan eläimiä – jopa soutamaan ja pyöräilemään (palataan näihin myöhemmin!).

Kiinan rakennusarkkitehtuuri on ylellistä ja silmiä hivelevää: estetiikkaan on panostettu paljon, jo vuosituhansien ja se näkyy. Pienissä huvimajoissa voi istahtaa ja antaa maailman vaan olla silleen.

Siellä puistot ovat tietyllälailla "orgaanisia", kuin japanilaiset teepuutarhat. Niissä yhdistyy luonnon villiys hallittuun suunnitteluun. Kiemurtelevan polun astinkivet johdattavat –  joskus, punaisia karppeja vilisevän, lammen yli – perille pieniin hiljaisiin sopukoihin. Välillä on isompaa aukiota jonkun prinssin paviljongin edessä, välillä pieniä syrjäisiä reittejä.

Perinteisten katukissojen lisäksi puistossa saattaa asustaa riikinkukkoja, jopa hevosia. Edelliset löytyivät Shanghain Metsäpuistosta: entinen tieteellinen metsäntutkimuslaitos, joka on nykyisin muutettu yleisölle avoimeksi. Se on tosin enemmänkin park kuin puisto: kolme ja puoli sataa hehtaaria maata, metsää ja vettä; siellä hevoset kuljeskelevat vapaana; omaan käyttöönsä saa vuokrata pyörän tai veneen. Tällaisessa paikassa saa kulutettua koko päivän. Erityisesti kannattaa varata mukaan joutilasta mieltä.

Miten nämä puistot saadaan pysymään sitten niin hyvässä kunnossa? Suomessa ne vandalisoitaisiin heti ja riikinkukoilta kiskottaisiin pyrstösulat. Itseasiassa ne ovatkin maksullisia ja öisin lukittuja. Pääsymaksu ei kuitenkaan ollut päätähuimaava, parikymmentä senttiä.

Saataisiinko Suomeenkin tällaisia vihreitä keitata julkisella rahalla vai tarvittaisiinko siihen joku rikas mesenaatti. Paria euroakin korkeampi pääsymaksu tosin tuntuisi nihkeältä. Varsinkin kun rauhallista, julkista, melusta ja kaupallisuudesta vapaata tilaa on muutenkin liian vähän.

Loppujen lopuksi vietimme ystävien kanssa mukavan tovin puistossa. Söimme jäätelöt ja pikkuhiljaa jokainen valui omille teilleen. Jäin kaverini kanssa turisemaan niitä näitä vielä pitemmäksi aikaan. Aurinko kuumotti; katselimme ohikulkevia ihmisiä. Kyllä tässä puistossakin ihan kelpaa päiväänsä viettää.